Necrocomiconissa oli puhetta vanhoista omakustanteista ja mainitsin tekemäni ja kustantamani rikosdraaman, Ginger Moonin.
Ginger Moon oli ensimmäinen vakavasti otettava omakustanteeni(tai kaikki ne ovat tekohetkellään olleet vakavastiotettavia minulle) jonka piirsin helmi-huhtikuussa 2004 ja uunituore lehti(28 sivua)tuli painosta huhtikuun lopussa.
Kun tuolloin selailin Ginger Moonia, olin varma että siitä tulee iso hitti, koska amerikkalaiseen tyyliin piirrettyä sarjakuvaa ei oltu Suomessa nähty.
Piirrosjälkeen vaikuttivat Image-kustantamon Spawn ja Witchblade-lehdet, joiden suuri fani olin ollut jo vuosia ja tuolloin 21-vuotiaana ajattelin, että Image-tyyli on ainoa, jolla sarjakuvia kannattaa edes tehdä.
Tarina kertoo Ginger Moon-nimisestä naikkosesta, johon epäonninen sankarimme, Steve O´Fooley törmää Ohion syrjäkylillä. Massiivisilla lihaksilla varustettu Steve O´Fooley on 2000-luvun miehen perikuva piikkitukkineen, leukapartoineen ja korvakoruineen. Hänellä on Thursday-nimisen bändin paita päällä, joka kertoo, että tekijä itse on siirtynyt pomppumetallista erään toisen musiikkigenren pauloihin.
Itse tarina seuraa Steven ja Gingerin motelliyötä, kun taas sivuille sommitelluissa televisioruuduissa pyörii talk show, jossa haastatellaan tutun näköistä naista.
Ginger paljastuu FBI:ta pakoilevaksi, koko maan vihaamaksi mustaksi leskeksi, joka kietoo Steven verkkoonsa.
Superkyttä John "Knuckles" Doe(eli Cop on the edge, niinkuin otsikkosivussa lukee)jäljittää Gingerin syrjäiseen motelliin erikoisjoukkojen kanssa(yliampuvaa, ei nyt sentään) ja alkaa kuolemanralli, jossa Gingerillä on kaikki hyvät kortit.
No, mitä tapahtui, kun Ginger Moon oli saatu painosta ja minä olin valmiina toimintaan?
Ei niin yhtikäs mitään. Kotimaisella sarjakuvalla ei vielä tuolloin ollut niin paljon mahdollisia markkinointimahdollisuuksia kuin nykyään. Yritin kyllä vuoden 2005 Helsingin sarjakuvafestareilla mainostaa tuotostani ja annoin muistaakseni arvostelukappaleen tätä nykyä Suomen Sarjakuvaseuran puheenjohtajana toimivalle Otto Sinisalolle, mutta siihen jäi Ginger Moonin tarina.
Se on sääli, sillä Ginger Moon-tarinana on vieläkin mielestäni onnistunut(siinä on draamaa, toimintaa, kasoittain huumoria ja hieno whatthefuck- loppuratkaisu), en häpeä sitä yhtään ja uskon vahvasti, että jos Ginger Moon olisi saanut tuolloin näkyvämpää huomiota(eli olisin jaksanut markkinoida sitä paremmin), olisi se ollut aika kova juttu skenessä.
Minulla on vieläkin kasoittain Ginger Moon-lehtiä laatikoissa lojumassa, vaikka muistaakseni painosmäärä ei päätä huimannut.
Ennen Gingeriä olin tehnyt omakustanteita ala-asteelta asti. Yhtä myytiin jopa sarjakuvakaupassa Helsingissä, mutta näistä lehdistä joku toinen kerta.
Nyt menen lukemaan neiti(tai rouva, riippuu keneltä kysyy) Moonin seikkailun vielä kertaalleen.