Lain Vahva Käsi

Kyle Hotz: Yö Huutaa Armoa

Yö Huutaa Armoa- albumin käsikirjoittaja Hannu Kesola työstää Ville Vainion kanssa moottoripyöräjengistä kertovaa albumisarjaa.

Kannen albumisarjan ensimmäiseen osaan on tehnyt Marvelille ja DC: lle huikeita sarjakuvia kuvittanut, varjojen mestari, Kyle Hotz.

Hannu lähetti herra Hotzille sivuja Yö Huutaa Armosta, ja hän giallofanina tykästyi sivuihin sen verran, että teki oman tulkintansa murhaajasta.

Tässä Kyle Hotzin näkemys verenhimoisesta tappajasta...

Thank you so much, mr. Hotz. I wish you all the best.

Yö Huutaa Armoa- albumia saa tilattua osoitteesta:

http://mustaritari.fi/kustannus/

Spede Painting Ja Anssi Kela & Jumalainen AOR

Ehei, se ei ole speed painting... vaan se on Spede painting.


Jatketaan spedeilyllä...


AOR- musiikkigenre on pitkään tehnyt uutta tulemista.

Ruotsalaiset ovat olleet jo vuosia trendin edellä ja viime vuonna H.E.A.T- nimisen AOR- bändin albumi kiikkui naapurimaamme albumilistalla.

Koskahan Suomessa? Onko Suomessa edes AOR- bändejä?

Noh...

...Kotimaisen, kokeellisen rock- bändin, Circlen jäsenet ovat kuulemma muodostaneet AOR- henkisen projektin nimeltä Falcon, laulaja/ lauluntekijä Samae Koskisen uudella levyllä on Miami Vicen tunnelmiin sopiva kasaribiisi ja Anssi Kela (?!) kuvittelee olevansa ilmaisjakelulehti SUE: n kolumnistin, Jarkko Fräntilän mielestä AOR- artisti.

Kun samassa lehdessä Anssi Kelan uutta albumia sanotaan 80- luvun soundiseksi, on minun pakko tehdä vähän tutkivaa journalismia ja ottaa Anssin tekemisistä selvää. Miekkosen uudesta sinkkubiisistä en AOR- viittauksia löydä, mutta kun eksyn hänen blogiinsa, saan lukea, että totta se on...

http://www.anssikela.com/2011/04/25/aor-raati/#comments

Mikan faijan BMW- mies on hurahtanut ehkä hienoimpaan musiikkityyliin mitä kuvitella voin. Blogissaan hän myös selittää mitä AOR on ja hänen käsityksensä hyvästä AORista käy täysin yksiin minun mielipiteeni kanssa.

Tykkään Anssin musiikkimausta joka rivi yhä enemmän ja enemmän.

Anssi ja hänen tuttavansa ovat pitäneet keskenään jopa AOR- levyraadin, jossa musiikin työläiset ovat arvioineet 80- luvun AOR- biisejä. Haluan mukaan!

Tässä heidän ensimmäisen istuntonsa biisilista:

1. Rick Springfield: Jessie’s Girl | 63 pistettä
2. Eddie Money: Take Me Home Tonight | 62 pistettä
3. Night Ranger: Sister Christian | 61 pistettä
4. REO Speedwagon: Can’t Fight This Feeling | 60 pistettä
5. Don Henley: New York Minute | 60 pistettä
6. John Waite: Missing You | 59 pistettä
7. Frank Stallone: Far From Over | 59 pistettä
8. Journey: I’ll Be Alright Without You | 58 pistettä
9. Styx: The Best Of Times | 56 pistettä
10. Styx: Mr. Roboto | 56 pistettä
11. Richard Marx: Should’ve Known Better | 56 pistettä
12. Asia: Only Time Will Tell | 55 pistettä
13. Prism: Don’t Let Him Know | 54 pistettä
14. Billy Joel: Pressure | 49 pistettä

Rick Springfieldin hitistä en ole ikinä innostunut, mutta toisella sijalla onkin sitten aivan jumalainen biisi.

Luulin että Syltyn veli Frank Stallone on vain veljensä varjoon jäänyt B- elokuvien näyttelijä, mutta hänhän on AOR- artisti ja biisikin oli oikein hyvä. Anssin listasta myös Richard Marx oli minulle mieluisa ja biisi tuttu ja Journeyn biisiin palaankin pian.


AOR on tukkahevin ohella se mieluisin musiikkityyli minulle. Muistan, kun isäni osti huoltoasemalta Rock Classics- nimisen C- kasetin ja soitti sitä usein autossa. Kasetin nimi olisi kyllä pitänyt olla AOR Classics, koska se oli täynnä genren bändejä ja tuolloin tutustuin Journeyn ja Toton kaltaisten bändien musiikkiin ensimmäistä kertaa. Olen rakastanut AORia siitä lähtien ja viime vuosina olen kolunnut kirppareita ja levykauppoja AOR- kiilto silmissä.

Genren parhaimpia biisejä en halua, enkä pysty pistämään järjestykseen, mutta alla tärkeimmät AOR- levyni...

Journeyn hienoin albumikokonaisuus. Todella kosketinvetoista musaa, mestariteos. Myös Anssin AOR- raadin I´ll be alright without you löytyy levyltä.

Ainoa Toton levy millä voimakasääninen Fergie Frederiksen lauloi. Yksi suosikkilevyistäni koskaan. Samettista kamaa.

Nyt ollaankin AOR- taivaassa ja vähän rockimmassa ilmaisussa. Lyhyiden laulajapestien mies Joe Lynn Turner on Steve Perryn ohella suosikkini genren laulajista. Rescue You on hänen itsensä mukaan suosituin Joe Lynn Turnerin levyistä Suomessa.


Kiitos Anssi Kelalle inspiraatiosta tähän blogikirjoitukseen!

Heidi Mielessä

Tunnelmointia ja ilta lankeaa tallin ylle

Päivät ovat pitkiä, mutta liian lyhyitä heppojen parissa.

Petit Minut G.I.Joe: Retaliation

Runsas vuosi sitten julkaistussa trailerissa ninjat taistelivat vinhasti vuorenseinämällä, Cobra valtasi valkoisen talon seinät lipuillaan ja Cobra Commanderilla näytti olevan viimein hieno kypärä päässään.

Tämä olisi viimein täydellinen G.I.Joe-elokuva, ajattelin itsekseni ja katsoin trailerin lukemattomia kertoja.


Emme saaneetkaan nauttia uudesta G.I.Joe- leffasta viime vuoden loppukesällä, studion halutessa muuttaa elokuva 3D- formaattiin.

Elokuva tuli viimein ensi- iltaan viime viikolla.

3D: stä minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta onnistuiko elokuva edeltäjäänsä paremmin vangitsemaan Action Forcen( minulle G.I. Joe tulee aina olemaan Action Force)maagisen tatsin?

Poissa ovat Marlon Wayans ja "avaruuspuvut", mutta tilalla on sillisalaattista toimintaa, liikaa hahmoja, kummallisia hyppäyksiä tarinassa ja Bruce Willis, jonka heppoiset vitsit tuntuvat olevan suoraan Die Hard vitosen jämälaarista.

En kuullut, että kukaan olisi elokuvateatterissa nauranut Brucen vitseille, niin huonoja ne olivat.

G.I.Joe: Retaliation jää vertailussa G.I.Joe: The Rise of the Cobran jalkoihin, vaikkakin ulkoisilta puitteiltaan leffa näyttää enemmän Action Forcelta (eikä X- Meniltä) kuin vuoden 2009 leffa.


Aika vähän plussia jäi mieleen elokuvasta...

Fireflyllä ei meinannut pysyä kommandopipo sitten millään päällä, hän otti sen pois jopa täydessä toiminnan tuiskeessa. Muuten Firefly oli todellinen badass, niin kuin pitääkin.

The Rockia on aina ilo nähdä (isoja lihaksia ei ole tarpeeksi valkokankailla nykyään) ja Lady Jayea näytelleellä, vetävän näköisellä Adrianne Palickilla oli myös aika iso rooli elokuvassa.

Mistä saammekin aasinsillan vuoteen 2011, kun Palicki valittiin näyttelemään Wonder Womania Ally McBealin tekijöiden luomaan tv- sarjaan.

Itse sarjasta kuvattiin valitettavasti vain pilotti ja tässä veikeää koostetta...

Eli nyt on nähty ja pistetty poikki ja pinoon alkuvuoden odotetuin ensi- ilta elokuvateattereissa.

Mikäköhän mahtaa olla minulla seuraavana Odotetut ensi- illat 2013- listalla?


No, se on tietysti Michael Bayn Pain And Gain...



" We give him a protein shake. "

Killswitchin tahtiin...

Tämä uudenkarhea levy on ollut minulla tänään tehokuuntelussa töissä.

Jesse Leach on erinomainen nokkamies, mutta kolmella edellisellä levyllä laulaneen Howard Jonesin nallekarhumaista karismaa ja hienoa baritoniääntä on ikävä.

Åbo Noir 2

Salaperäinen huppupää jatkaa kulkuaan Turun yössä.