maanantai 23. toukokuuta 2016
lauantai 7. toukokuuta 2016
Raid Ja Mustempi Lammas Arktiselta Banaanilta 10.6
"Armoton mutta reilu roisto Raid ja pitkän linjan petos- ja omaisuusrikollinen Nygren ajavat vanhalla Mersulla halki Suomen, perässään sekä konnia että poliiseja."
Kotimaisen rikoskirjallisuuden legendan, Harri Nykäsen ja allekirjoittaneen Raid ja mustempi lammas- albumi ilmestyy Arktisen Banaanin julkaisemana 10.6.
http://arktinenbanaani.fi/tuoteryhma/syksyn_2016_uutuudet/1186826#!product_id=9789522702593
Mukavaa olla näin tunnetun hahmon kanssa liikkeellä tekemässä kotimaista rikossarjakuvaa suurelle yleisölle tutuksi.
Tiedotan blogissa heti kun kuulen, että albumi on kauppojen hyllyillä.
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Daredevil Season 2 Netflixissä
Tätä päivää on odotettu jo kuukausia etukäteen.
Jos ollaan rehellisiä, kiinnostukseni niin sanottuihin supersankarielokuviin on ollut jo hiipumaan päin (johtuen suurimmaksi osin ylitarjonnasta), mutta Netflixin Daredevil sai jo viime vuonna vipinää punttiini siinä määrin, että toivoa ei ole vielä kokonaan menetetty.
Kakkoskauden trailereita katsellessa sain samanlaisia kylmiä väreitä (niitä hyvänlaisia) kuin istuessani elokuvateatterin penkille katsomaan Sam Raimin ekaa Spider- Mania.
Trailereiden perusteella odotukset ovat aivan pilvissä. Ensimmäinen kausi oli erinomainen, ja uskon, ettei tämäkään kausi petä odotuksia.
Punisher on minulle se tärkein Marvel- hahmo ja onkin mielenkiintoista seurata näiden kahden hahmon kohtaamista ja väistämätöntä nokkapokkaa.
Okei...
Eli Punisher ja Elektra ovat mukana kuvioissa, kuin myöskin Käden ninjat ja viimeisestä virallisesta trailerista bongasin Purppuramiehen vaikutuksen alla olevat muksut ( tämän Mark Waidin ja Chris Samneen loistavan, tuoreen DD- tarinan luin juuri tällä viikolla).
Myös metallinen arkku näkyi vilaukselta......Oliko se kenties Kirigin lepopaikka, vai..
Napakymppi.
Samanlaiseen arkkuun Napis oli lukittuna Waidin ja Samneen Lady Bullseye- stoorissa.
Toivotan mukavaa viikonloppua Daredevilin seurassa.
maanantai 29. helmikuuta 2016
Hap And Leonard Animated Sneak Peek Youtubessa
Hap And Leonardin animoitu traileri on ilmestynyt nyt myös Youtubeen.
https://www.youtube.com/watch?v=jYYgMWKgf3A
Myös sarjan title sequence on julkaistu.
https://www.youtube.com/watch?v=t-uawI3duDU
perjantai 26. helmikuuta 2016
Hap And Leonard Animated Sneak Peek
http://www.tvovermind.com/hap-and-leonard/hap-and-leonard-premiere-exclusive-sneak-peek-graphic-novel
Hap And Leonard- sarja alkaa SundanceTV:llä ensi viikon keskiviikkona ja he tekivät promo- animaatiopätkän tekemistäni sivuista.
Tämä on kyllä erinomainen tapa esitellä itse sarja ja ensi kesänä ilmestyvä Savage Season- sarjakuvamme.
AMC- kaapelikanava hoitaa sisarkanava SundanceTV:n markkinoinnin ja olenkin ollut heihin yhteydessä viime viikkojen aikana.
Kovasti kyselivät Suomesta ja mainitsin, että täällä on paljon faneja odottamassa TV-sarjaa ja sarjakuvaa.
tiistai 29. joulukuuta 2015
Savage Season - The First Hap and Leonard Graphic Novel
Vuosi lähenee loppuaan ja tässä vaiheessa on aika hieman selvittää Savage Seasonin tilannetta.
Yllä Savage Seasonin virallinen kansi, jonka newyorkilainen Mulholland Books julkaisi Twitter- tilillään pari viikkoa sitten.
http://www.mulhollandbooks.com/
https://twitter.com/mulhollandbooks
Savage Season on ensimmäinen sarjakuva- albumi Joe R. Lansdalen Hapin ja Leonardin seikkailuja ja albumin kustantajana toimii SST Publications. Sarjakuva- albumit perustuvat Joe R. Lansdalen suosittuun romaanisarjaan.
https://www.sstpublications.co.uk/
https://twitter.com/SSTPublications
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan ensimmäisen osan piti ilmestyä lokakuussa, mutta tarkastellessani käsikirjoitusta tapahtumat käytiin liian nopeasti läpi eikä Hapille ja Leonardille ominaiselle dialogille (lue: naljailulle) jäänyt tarpeeksi tilaa.
Juuri tämä kaksikon välinen (ja myös "sivullisiin" kohdistuva) sanailu on koko kirjasarjan selkäranka. Vaikka järkyttäviä asioita tapahtuu heidän ympärillään, huumorintajua ei menetetä missään tapauksessa.
Paitsi silloin, jos joku onneton erehtyy syömään Leonardin vaniljakeksejä.
Myös kustantajan taholta tuli pari kohtausta lisää ja pidensin lopun veristä "showdownia" noin kymmenellä sivulla, jolloin käsikirjoitus venyi 80- sivusta 113- sivuun.
Pyrin päivittämään blogia ensi vuonna useammin.
Ensi vuodeksi on kaikkea kivaa suunnitelmissa ja haluan että Sinä kuulet niistä ensimmäisten joukossa.
Hap ja Leonard seikkailevat ensi vuonna myös omassa tv- sarjassaan SundanceTV- kaapelikanavalla.
Ensimmäinen teaser trailer on jo julkaistu.
Joe R. Lansdalen kotisivujen Hot Stuff- osiosta pääset kurkistamaan tämän erittäin kiireisen herran tuoreisiin kuulumisiin...
http://www.joerlansdale.com/hotstuff.shtml
https://twitter.com/joelansdale
https://www.facebook.com/JoeRLansdale/
https://twitter.com/jussipiironen
Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille!
torstai 17. joulukuuta 2015
Hap And Leonard Teaser Trailer On Julkaistu
http://www.ew.com/article/2015/12/17/hap-leonard-teaser-sundancetv
Ensimmäinen teaser trailer on nyt ulkona Sundance TV:n ensi vuoden alussa julkaistavasta sarjasta Hap and Leonard.
Nauroin ääneen Hapin Trudylle "tarjoamasta" keskarista ja Hapin loppukommentista Leonardille.
Toivon sarjalle oikein pitkää ikää, koska niin kuin kaikki kirjoihin enemmän perehtyneet tietävät, tämä on sitä parhautta.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












