Luin loppukevään ylistäviä kirja- arvosteluja Erik Axl Sundin rikosromaanista Varistyttö, joka on ollut jättihitti Ruotsissa.
Erik Axl Sund on kahden kirjailijan, Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sunqvuistin käyttämä nimimerkki ja Varistyttö on trilogian aloitus. Kirjan toinen osa on jo käännettynä ja kirjakuppojen hyllyillä , kolmas ilmestyy lokakuussa.
Muutaman mutkan kautta pääsin viimein tähän tuoreeseen kirjaan käsiksi ja odotukset olivat kaiken hypetyksen jälkeen aika korkealla.
Niin kuin Varistytöstä kirjoittaessa usein mainitaan, se on erittäin nopealukuinen. Sain eilen luettua kirjan loppuun ja vaikka myönnän, että se ei vieläkään ole jättänyt minua kokonaan rauhaan, Varistyttöä ei kovinkaan jännittäväksi voi luonnehtia.
Shokeeraavaksi kyllä, mutta jännitystä ei rakenneta ja minua kiinnosti enemmän kahden päähenkilön, rikoskomisario Jeanette Kihlbergin ja psykoterapeutti Sofia Zetterlundin taidokkaasti kirjoitetut ihmissuhteet kuin itse murhajuoni.
Entäs murhaaja?
Kirja pisti isomman vaihteen silmään, kun murhaaja paljastui.
Jossain 250 sivun kohdilla aloin jo epäillä hänen henkilöllisyyttään, mutta ajattelin ettei niin hullu idea voi olla totta.
No, kuikas ollakaan olin ollut oikeassa ja voi pojat, että murhaajan paljastuminen oli hienosti kirjoitettu.
Lukiessani näin tapahtumat elokuvana ja selkäpiitä kihelmöi aidosti. Ihan kuin joku muu olisi kääntänyt sivuja puolestani. Tällaisia tuntemuksiahan rikosromaanin lukeminen parhaimmillaan teettää.
Varistyttö ei missään nimessä ollut tylsä lukukokemus. Päinvastoin. Odotin vain enemmän jännitystä.
Eilen vielä ajattelin, että annetaan toisen osan lukemisen olla, mutta ensimmäinen osa loppui niin halvatun kiperään paikkaan, että pakko se on lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti