Eilen kotiuduin Pariisin matkaltani ja koko reissun kestänyt kova flunssa vaatii viimein mieheltä veronsa, mutta kyllä sitä jostain voimia blogin kirjoittamiseen löytyy.
Kyseessä oli kolmas kertani Pariisissa, joten nähtävyyksien katselu jäi vähemmälle shoppailun ja fiilistelyn ollessa pääprioriteetteina.
Kaupungin isoimmat sarjakuvakaupat ovat keskittyneet yhteen ryppääseen ja Album- nimisen ketjun kolme liikettä ovat olleet ehdottomia vierailukohteita joka kerralla kaupungissa. Liikkeistä isoin omaa kattavan valikoiman englanninkielisiä sarjakuvia ja kaikki reissun sarjakuvat sieltä ostinkin.
Jostain kumman syystä ostin pelkästään Imagen sarjakuvia tällä kertaa. Kaiken kuran mitä kustantamo julkaisee keskellä olen törmännyt aina säännöllisin väliajoin oikein mielenkiintoisilta vaikuttaviin teoksiin...
Dead Body Roadia selaillessa ensimmäiseksi huomio kiinnittyy aivan tajuttoman tyylikkäisiin väreihin. Matteo Scaleran viivan lennokkuus on myös vertaansa vailla ja muutaman selailun perusteella kyseessä on oikein menevä kostotarina.
Brubakerin kirjoittaman Velvetin hommasin sarjakuvahyllyyni täysin taiteen takia. Minusta Brubaker on yliarvostettu kirjoittaja ja on pettänyt odotukseni kerta toisensa jälkeen. Eptingkään ei ole ikinä kolahtanut täysillä, mutta Velvetin värittäjänä toimii Elizabeth Breitweiser, joka onkin sitten tällä hetkellä alan paras.
Kun Dave Stewart on parhaimman teränsä jo menettänyt, Elizabeth heittää kyllä niin käsittämättömän hyvännäköistä settiä peliin, että olen suu auki sivu sivun jälkeen.
Googlatkaa vaikka.
Seuraavaksi tämän kasan villin kortin pariin.
Olen nyt lukenut Sex: The Summer Of Hard- kokoelmasta kaksi numeroa ja täytyy sanoa, että riskin ottaminen kannatti (en siis ollut nähnyt kuin pari näytesivua sarjakuvasta, juonenkuvauksesta nyt puhumattakaan, mutta hei, siinä lukee Sex kannessa).
Kyseessähän on toinen Imagen julkaisemista, Sex- sanan sisältävistä sarjakuvista, toisen ollessa ilmeisesti suositumpi Sex Criminals. Sex Criminalsin juoni kuulostaa nerokkaalta (lue: sellaiselta, jonka minäkin vanhana pervona haluaisin kirjoittaa), mutta piirros jättää paljon toivomisen varaa.
Sex kertoo supersankarista, joka on ollut seitsemän kuukautta teillä tietämättömillä ja tekee paluun vanhaan kotikaupunkiinsa. Hän on tehnyt lupauksen, ettei enää ikinä ryhdy naamiohommiin.
Kuvittele Howard Chaykinin Black Kissin riettaus paremmalla piirrosjäljellä, niin ehkä saat jonkinlaisen kuvan Sexistä. Tai no, eihän Black Kiss ollut supersankarisarjakuvaa, mutta samoilla riettaustaajuuksilla liikutaan.
Minun piti kartuttaa sarjakuvapinoani vielä matkani lopussa, mutta päätin säästää matkalaukkua ja suuntasin toisen ketjun, Pulp´sin vain toimintafiguureja ja patsaita myyvään liikkeeseen.
Jep, luit aivan oikein...
Liikkeessä myytiin pelkästään figuureja ja patsaita, joten kyseessä oli meikäläisen taivas.
Sarjakuvaliikkeiden alueella palloillessani aluksi pelästyin huomatessani, että liikkeen tilalle oli tullut Pulp´sin sarjakuva- aiheisia t- paitoja myyvä liike, mutta vasta myöhemmin bongasin tutun liikkeen hieman syrjemmältä.
Tietyt figuurit jo valmiiksi mielessäni petyin, kun ne olivatkin liikkeestä loppu, mutta vintage- figuurien kaapista bongasin todellisen löydön...
Olin aina ajatellut, ettei kyseisiä figuureja tai tässä tapauksessa nukkeja löydy enää mistään...
Kyseessä oli muukalaisnukke klassisesta V- sarjasta. Kyseiset kaksi minisarjaa ja lyhyeksi jäänyt tv- sarja ovat minun kaikkien aikojen scifi- lemppareitani. Oman aikansa suosittu ilmiö, joka menee minulla kirkkasti ohi jopa Star Warsin.
Nuken ostamisessa koristamaan sarjakuvahyllyä oli vain yksi ongelma.
Hintalapussa luki pärisyttävät 240 euroa, joten nukke sai jäädä muiden vintage- figuurien seuraksi.
Toivottavasti löytää hyvän kodin, jossa sitä arvostetaan sen ansaitsemalla tavalla.
Nostalgiasta puheen ollen, kelataanpa kultaisen 80- luvun loppuun, jolloin ystäväni matkusti Espanjaan vanhempiensa ja sisarustensa kanssa.
Kaikenmaailman sarjakuviin perustuva krääsä oli erittäin harvinaista tuolloin, tai ainakin meidänlaisillemme pikkukaupungin kasvateille. Kun puhun krääsästä tarkoitan luonnollisesti figuureja.
Voitte kuvitella millainen ihmetys ja suoranainen kateus minut valtasi, kun ystäväni kiikutti suuren maailman tulijaisina itselleen ostamansa Iron Man ja Hulk- figuurit meidän poikaporukalle näytettäviksi.
Kun hypistelin vihreätä muovinpalasta käsissäni, en halunnut millään päästää irti, vaan halusin pitää sen itselläni.
Iron Man oli tuttu vain Kostajien riveistä, Visionin ollessa lempparini.
Ystäväni kertoi silmät kiiluen, että oli nähnyt myös Kapun ja Thorin kaupan hyllyllä.
Palataan nuoruudesta tähän viikkoon ja minuun kävelemässä Pariisin kadulla... Videoliikkeen ikkunassa vilkuilee tuttu hahmo.
Planeetat olivat varmasti kohdillaan, kun satuin huomaamaan Hulkin muiden figuureiden joukosta ja voi herra jumala sentään, siinähän oli Kapu ja Thor vierellä ja kovista kovin eli herra Frank Castle eli kavereiden kesken Tuomari antoi tulitukea sivummalla.
Otin Hulkin ja Tuomarin kotiin sarjakuvahyllyä kaunistamaan ja olin tyytyväinen...Jälleen kerran yksi lapsuusmuisto koettu uudelleen.
Hypistin figuureja illalla hotellihuoneessa niin kuin silloin yli 20 vuotta sitten ja ajattelin, että miten voi olla mahdollista, että noita figuureja voi olla enää missään ja kuinka kauan ne ovat mahtaneetkaan olla ikkunalla.
Oli pakko heti tuona päivänä kertoa myös ystävälleni jälleennäkemisen riemusta ja hän lupasi etsiä figuurinsa kaapin pohjalta.
Art Ludique- museossa on Marvel- aiheinen näyttely tämän kuun loppuun asti. Ajattelin käydä tsekkaamassa paikan ajatellen sen keskittyvän lähinnä nykyisten Marvel- elokuvien esittelyyn.
Kyseessä oli valtava näyttely, joka esitteli huomattavan suurelle yleisölle (oli perjantai- ilta) hirmuisen määrän elokuvissa käytettyjä rekvisiittoja, konseptitaidetta ja originaalisivuja Marvelin sarjakuvista.
Minua eniten kiinnostivat tietysti originaalisivut, joista suurimman vaikutuksen tekivät John Romita Juniorin Punisher: War Zone- kansi ( Klaus Janssonin tussaamana tottakai) kuin myös Tim Salen harmaasävyinen sivu Daredevil: Yellow- sarjakuvasta.
Mike Zeckin Marvel- työt olivat myös hyvin edustettuna. Mike on yksi taitavimmista kasaripiirtäjistä ja täydellisen aliarvostettu miekkonen.
Kävin varmasti monen kävijän hermoille, kun tarkastelin paperin laatua ja viivan hienoutta nenä melkein kiinni taiteessa.
Kun Pariisi on jälleen jäänyt taakse päällimäisenä mielessä on, että koska taas lähden takaisin ,toisena että tästä piinaavasta flunssasta ja kurkkukivusta on päästävä eroon mahdollisimman pian ja viimeisimpänä että minun on opittava ranskaa, niin hienolta maan sarjakuvakulttuuri näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti