Viikonlopun olen viettänyt alkavan flunssan kourissa, joten kun olen pakolliset duunikuviot käynyt läpi, olen katsonut leffoja ja syönyt niin paljon kuin maha vetää.
Eilen katsoin kaksi elokuvaa, joista pornoaddiktista kertova Don Jon pelitti täysillä, eikä vähiten loistavasti kirjoitetun dialogin ansiosta.
Leffan "sankarista" tuli reality-tähti Mike " The Situation" Sorrentino mieleen.
Illalla oli pohjoismaisen crimen vuoro, kun uusi Irene Huss tuli telkkarista. Itse aloitin vahingossa seuraamaan sarjaa vasta viime viikolla ja tämänkertainen elokuva oli ehkä vielä hyytävämpi kuin viime lauantaina.
Tajuttoman viihdyttävää kamaa, ja ehdottomasti viikonlopun paras elokuva.
Sunnuntai alkoikin kauhealla kuralla. Jo ensi minuuteilta oli selvää, että nyt on todella väsynyttä menoa tiedossa. Harmillista että buddykomedia ei kertaakaan naurattanut, minä kun olen Melissa McCarthyn aiemmista rooleista pitänyt todella paljon.
WWE Films- elokuvat ovat minulle guilty pleasure, ja puolustan niitä mielelläni direct to dvd- rintamalla, mutta en odottanut Marinen kolmososalta mitään, koska edellinen osa oli aika hirveä.
Sain yllättävän luontevaa näyttelemistä The Miziltä, aika kökköjä tulitaisteluita ja pari hyvin leikattua nyrkkitappelua. Nyt kaikki action ei tapahtunut pimeässä, niin kuin edellisessä osassa.
Kun b- luokan alternative rockbändi, jonka keikkaa haukotellen katselet, heittää encorena Foo Fightersin Everlongin on kyse elämän pienestä ilosta.
Tai kun keksipaketissa on vielä kaksi keksiä jäljellä ja saat syödä ne molemmat, tai heräät aamulla luullen maanantain koittaneen vain huomataksesi että on keskiviikko.
Hienoja asioita, ihmiset.
Viime aikoina minulla on ollut valtava tarve katsoa scifi-elokuvia.
Katsoin alkuperäisen Star Wars- trilogian läpi muutama viikko sitten ja niinhän siinä taas kävi, että hurahdin aivan totaalisesti tuohon maagiseen maailmaan.
Leffat katsottuani surffailin nettikaupoissa alkuperäisiä Kennerin Star Wars- figuureja etsien ja niiden perään kuollaillen ja samalla muistelin ensimmäistä kohtaamistani saagan kanssa.
Ala- asteella lainasin kaveriltani Imperiumin Vastaiskun(1980) britti-veehooässän ja inhosin sitä.
Tekstityksen puuttumisella oli aivan varmasti osuutta asiaan ja uskalsinkin koskea Star Warsiin seuraavaksi vasta vuosien päästä, kun alkuperäinen trilogia julkaistiin vhs- muodossa, tiettyjen ,krhm, lisäysten kera.
Kun Lucas julkaisi trilogian uudestaan kaseteilla, myös figuurit löysivät tiensä takaisin kauppojen hyllyille.
Eräänä syksynä, kun figuurit eivät olleet vielä rantautuneet Suomeen, isäni toi Virosta Star Wars- figuureita ja voin sanoa, että syksyni oli pelastettu.
Tuolloin oli muistaakseni maanantai, jolloin oli aina rankka päivä koulussa ja sitten nämä pahat pojat odottelivat tuliaisina.
Taisin mennä aivan pähkinöiksi tuolloin, eli en ajatellut mitään muuta kuin noita figuureita, yötä päivää.
Crazy times.
Katsoimme ystäväni illanistujaisissa Battlestar Galactican(1978) pilotin, joka Star Warsin menestyksen vanavedessä nähtiin myös elokuvateattereissa pidennettynä versiona.
Tässä vaiheessa jo varmasti arvasit, että kovaahan tämä kolahti, varsinkin Cyloneissa on jotain ihmeellisen seksikästä vetovoimaa.
Tottakai seuraavana päivänä otin tästä lyhyeksi jääneestä sarjasta tarkemmin selvää, keskittyen yllätys yllätys... figuureihin.
"Widiwidiwidi!"
Pilotista huumaantuneena katsoin Galactican tuottajan, Glen A. Larsonin toisen scifi- sarjan, Buck Rogers in the 25th centuryn(1979) elokuvamuotoon tehdyn pilotin.
Tämän elokuvan muistan lapsuudessani katsoneeni naapurin pojalla ja Suomessakin julkaistu sarjakuva- albumi minulla on tallella.
Elokuvan upea juliste lupailee hyvää, mutta leffa on todella tylsä. Lopputaistelu on kylläkin kiintoisa, jos jaksaa taistella yli tunnin nukahtamista vastaan.
Twiki- robotti piristää kokonaisuutta, kuin myös Buckin hölmö discotanssi elokuvan puolessavälissä.
Scifi- elokuvatkin kuuluvat elämän pieniin iloihin.
Ps. Scifi- elokuvainnostukseni on osoittanut pientä hiipumisen merkkiä taas vähäksi aikaa. Viime viikonlopun Sega Mega Drive- maratonin perusteella seuraava hypetyksen kohteeni on Tim Burtonin Batman(1989)...
...ja kyseisestä leffastahan meikällä riittää tarinoita.
Kahdella eri sivustolla julkaistiin vähän aikaa sitten Lauri Narisen eli legendaarisen Mail- Manin haastattelut.
Suomalaisten Marvel- lehtien suomentaja, toimittaja ja Mail- Manin palstan pitäjä on pysynyt näihin päiviin asti salamyhkäisenä henkilönä.
Haastattelut ovat mielenkiintoista luettavaa, ja ainakin minun kohdallani kateus hieman nosti päätään, kun Mail- Man kertoi esim. miten oli nuorena poikana päässyt sattumien kautta Marveleiden suomentamisen pariin.
Kirjoitin kaksi kirjettä palstalle joita ei ikinä julkaistu, mutta Mail- Manin jälkeen Suomi- Marveleiden parissa jatkanut Rmäki julkaisi kirjeeni, jossa hehkutin Mega- Marvelin numeroa 6/1997 eli Venomin tähdittämää tarinaa nimeltä " Synninpäästäjän paluu".
Olin todella tohkeissani tarinasta ja sanoin että se oli hauskempaa kuin elokuvissa käynti. Samaa lineä Kevin Smith käytti ekan Preacher- kokoelman esipuheessaan.
Harmillista, ettei Mail- Man enää seuraa Marvelin lehtien tapahtumia kovinkaan tarkasti, luulisi ettei tuollaisella miehellä Marvel- kuume hellitä ikinä.
Mutta jos haluat vielä joskus keskustella Marveleista vaikka tuopin äärellä, herra Narinen, niin ota minuun sähköpostilla yhteyttä.
Minun piti kirjoittaa tämä postaus jo keskiviikkona tuoreeltaan, mutta duunit veivät miehen mukanaan.
Uuden vuoden lupauksia en tällekään vuodelle ladellut, mutta toivoin alkavalta vuodelta paljon töitä, paljon rakkautta, pari kiloa lisää lihasmassaa (ei massaa), terveyttä itselle ja lähimmäisille ja että vessan pahanhajuinen saippua loppuisi mahdollisimman nopeasti.
Ehkä toivoin uuden vuoden huumassa tiistaina jotain muutakin, mutta en muista mitä.
Tällä leffalla starttasin uuden vuoden käyntiin...
Dave Stevensin mainioon sarjakuvaan pohjautuva Rocketeer julkaistiin pari vuotta Tim Burtonin Batmanin jälkeen ja vuosi Warren Beattyn Dick Tracyn jälkeen.
Ikävä kyllä siitä ei tullut yhtä suosittua kuin edellä mainituista leffoista ja Disneyn suunnitelmat jatko- osista kariutuivat alkuunsa.
Ohjaaja Joe Johnston on sittemmin ohjannut Marvelin Captain America: The First Avengerin.
Sain tänään luettua loppuun Justin Grayn ja Jimmy Palmiottin käsikirjoittaman ja Jordi Bernetin piirtämän Jonah Hex- albumin Rangaistus, joten se on vuoden ensimmäinen luettu sarjakuvani.
Albumi on ihan mukavaa lännensarjakuvaa, taide ja väritys hieman kärsivät Suomi- albumin isosta koosta.
Bileissä, joissa aattona olin katsottiin uuden vuoden leffatrailereita ja kuunneltiin ainakin Joy Divisionia, Pää Kii- bändiä, Michael Boltonia(?!) ja viime vuoden viimeinen biisi jonka kuulin oli Danzigin Mother. Ainakin lauloin sitä, hemmetin huonosti tottakai.
Vuoden eka biisi on Kanadan salaisen aseen, progebändi Sagan AOR:iin kallellaan oleva Only time will tell. Loistava biisi ja tunteellinen, tyylikäs video joka on kuvattu samassa talossa, jota Brian DePalma käytti Body Double- leffassaan...
