Harri Nykänen & Jussi Piironen: Raid Ja Mustempi Lammas

" Raid tappaa talossa ja puutarhassa, erityisen raa´asti tai miten vain asiakas tahtoo. Raid pahoinpitelee tai suojelee ketä tahansa- kunhan maksusta sovitaan. "

"Raid on väkivallan ammattilainen, jota tarvitaan kun hämäräliikemies ei maksa velkojaan tai vasikasta halutaan päästä eroon."



Harri Nykäsen luoma kotimaisen rikoskirjallisuuden ikoni Raid on seikkaillut aikaisemmin kirjojen ohella televisiossa ja valkokankaalla.

Tänä vuonna hänet tapaa ensimmäistä kertaa sarjakuvasankarina.

Tai Raidin tapauksessa antisankarina.

Sarjakuva- albumin on käsikirjoittanut Nykänen ja Piironen ja kuvituksesta vastaa jälkimmäinen. Sarjakuva pohjautuu Harri Nykäsen kirjaan Raid ja mustempi lammas.


"Raid ajaa kohti pohjoista seuranaan elämäänsä tilittävä pitkän linjan petos- ja omaisuusrikollinen Nygren. Pian parivaljakko saa peräänsä sekä konnia että poliiseja. Ajojahtiin lähtevät myös rikoskomisario Jansson ja hänen työkumppaninsa Huusko. Retken lopussa Raidillekin vasta selviää, miksi Nygren pyysi hänet mukaan."



Voi sanoa, että Jens Lapiduksen ja Peter Bergtingin sarjakuva Jengisota 145 toimi alkusysäyksenä Raid- sarjakuvalle.

Minuun sarjakuva kolahti kovaa ja mietin, että olisi hienoa tehdä jonkun suomalaisen eturivin rikoskirjailijan kanssa samanlainen yhteistyö, näyttää että kyllä Suomessakin osataan.

Harri Nykänen ja Raid tulivat jo tuolloin mieleen

Olin tutustunut Raidiin 2000- luvun alussa suositun tv- sarjan muodossa ja muutamaa vuotta myöhemmin elokuvan katsomalla. Mielestäni Raidin tv- sarja on vieläkin kaikkien aikojen kotimainen sarja.

Tässä elokuvan juliste vuodelta 2003.

Jerry Cotton ja muut työt painoivat tuolloin päälle ja unohdin koko jutun kunnes vuoden 2012 loppupuolella kuulin, että Raidista oli harkittu sarjakuvaa jo tovin.

Viime vuoden tammikuussa tein kuuden sivun näytteen CrimeTime- kustantamolle(tulen julkaisemaan tuon näytteen tottakai tässä blogissa, kun sarjakuva on ilmestynyt).
Näytesivut olivat kirjasta Raid ja legioonalainen, mutta päädyimme Mustempaan Lampaaseen.  Maaliskuussa valmistui käsikirjoitus ja toukokuun lopulla aloitin piirtämisen.

86- sivuisesta sarjakuvasta on nyt piirtämättä vielä 20 sivua ja tulen postailemaan aika tiheään uusia näytesivuja kevään mittaan.

Tulossa Tänä Vuonna Ensimmäistä Kertaa Sarjakuvana...

True Detective

HBO: n True Detective on tällä hetkellä kuuminta hottia sarjarintamalla.

Olen jo tovin miettinyt sen tarkastamista, mutta en ole löytänyt aikaa katsoa tätä 8- osaista murhamysteeriä. Kun viime viikon lopulla tulin kipeäksi, oli aika pistää sarja pyörimään.

Sarja kertoo takaumien kautta kahdesta hyvin erilaisesta etsivästä. Woody Harrelson on perheenisä, jolla tottakai kaikkien noirin sääntöjen mukaan on salaisuuksia, jotka räjähtävät jossain vaiheessa kohtalokkaasti päin kasvoja.

Matthew McConaugheyn Rust Cohle on itse salaisuus. Hän on mies joka ei nuku ja joka tykkää raottaa nihilististä maailmankuvaansa parilleen tykkäsi tämä siitä tai ei.

Yhdessä miehet ovat sarjamurhaajan perässä.

Odotukset olivat aivan järkyttävän korkealla sarjaa kohtaan ja täytyy myöntää, että olin suuresti pettynyt katsottuani kaksi ensimmäistä jaksoa.

Sarja laahasi paikallaan, henkilöhahmoihin ei saanut mitään otetta ja tuntui, että samat kuviot on nähty jo moneen kertaan vain paremmin tehtynä.

Kolmannessa episodissa sarja otti täyskäännöksen ja huomasin, että hahmoista alkoi välittämään ihan eri tavalla kuin ennen.

Harrelsonin etsivä perhekuvioineen oli minun makuuni vieläkin liian kliseinen tapaus, mutta McConaugheyn Rustiin päästiin pintaa syvemmälle. Mielenkiintoinen kaveri kyseessä.

Tässä jaksossa myös osattiin antaa katsojalle köyttä, eli ruokkia katseluintoa.

Kolmas jakso päättyi aikamoiseen ihmetykseen, kun metsästä käveli mies macheten kanssa, kaasunaamari kasvoillaan...

...Ja tätä ei pohjustettu mitenkään. Oliko kyseessä murhaaja vai Rustin näyt, joita hän joskus näkee.

Todella karmivaa kamaa.

Nelosjaksossa sarja pisti toimintavaihteen päälle ja vuorossa oli esimerkiksi huikean pitkä kamera- ajo, kun Rust otti vangiksi moottoripyöräkerhon päällikön yrittäen selvitä hengissä läpi esikaupunkialueen.

En viitsi spoilata enempää juonta vaan siirryn yhteenvetoon.

Kokonaisuudessaan sarja lupailee enemmän kuin tarjoaa.

Kaksi ensimmäistä jaksoa on todellista hidastempoisuuden juhlaa (luin juuri käsikirjoittajan haastattelun ja tämä on ilmeisesti ollut tarkoituksena), mutta jo kolmosjaksossa sarja paljastaa todelliset hampaansa.

Takaumat vaihtuvine kertojineen ovat nerokkaita ja niiden käyttö on yhä kekseliäämpää sarjan edetessä.

Finaali on vaikuttava, mutta silti jäin odottamaan jotain spesiaalia, joka olisi järkyttänyt maailmaani vielä päivienkin päästä sarjan katsomisesta.

The Flash 2014

The Flash saa oman tv- sarjansa tänä vuonna ja tässä ensimmäiset kuvat asusta. On ilo huomata, että perinteitä kunnioitetaan eikä sankarin asuun ole tehty liian radikaaleja muutoksia.

Minä kun olin aivan varma, että Flashilla on tv- sarjassaan vain naamio silmien ympärillä. Onneksi olin väärässä.

Toivotaan, että sarja on yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, John Wesley Shippin tähdittämä The Flash vuodelta 1990.

Hannu Kesola & Jussi Piironen Haastattelussa Tampere Kupliissa 29.3.2014

Olemme Yö Huutaa Armoa- käsikirjoittajan, Hannu Kesolan kanssa haastateltavina Tampere Kuplii- sarjakuvafestareilla lauantaina 29.3 klo 16.00 alkaen.

Paikkana toimii taidehalli TR1:n Vooninki- sali Finlaysonin alueella ja aiheemme on "kotimaisen rikossarjakuvan nousu".

Hannulta ilmestyy festareiksi moottoripyöräkerhon edesottamuksista kertova Iron Knights: Rautavala- albumi. Piirtäjänä toimii Ville Vainio.

Iron Knightsin tuoreet kuulumiset voit tsekata alla olevista linkeistä.

https://www.facebook.com/ironknightsmc
https://twitter.com/hannu_kesola


Allekirjoittanut varmasti puhuu Jerry Cotton- vuosista, mutta myös uusista kuvioista rikossarjakuvan saralla.

Velkoja Perimässä Ja Viikonlopun Leffasatoa

Viikonlopun olen viettänyt alkavan flunssan kourissa, joten kun olen pakolliset duunikuviot käynyt läpi, olen katsonut leffoja ja syönyt niin paljon kuin maha vetää.

Eilen katsoin kaksi elokuvaa, joista pornoaddiktista kertova Don Jon pelitti täysillä, eikä vähiten loistavasti kirjoitetun dialogin ansiosta.

Leffan "sankarista" tuli reality-tähti Mike " The Situation" Sorrentino mieleen.

Illalla oli pohjoismaisen crimen vuoro, kun uusi Irene Huss tuli telkkarista. Itse aloitin vahingossa seuraamaan sarjaa vasta viime viikolla ja tämänkertainen elokuva oli ehkä vielä hyytävämpi kuin viime lauantaina.

Tajuttoman viihdyttävää kamaa, ja ehdottomasti viikonlopun paras elokuva.

Sunnuntai alkoikin kauhealla kuralla. Jo ensi minuuteilta oli selvää, että nyt on todella väsynyttä menoa tiedossa. Harmillista että buddykomedia ei kertaakaan naurattanut, minä kun olen Melissa McCarthyn aiemmista rooleista pitänyt todella paljon.

WWE Films- elokuvat ovat minulle guilty pleasure, ja puolustan niitä mielelläni direct to dvd- rintamalla, mutta en odottanut Marinen kolmososalta mitään, koska edellinen osa oli aika hirveä.

Sain yllättävän luontevaa näyttelemistä The Miziltä, aika kökköjä tulitaisteluita ja pari hyvin leikattua nyrkkitappelua. Nyt kaikki action ei tapahtunut pimeässä, niin kuin edellisessä osassa.

Elämän Pieniä Iloja

Kun b- luokan alternative rockbändi, jonka keikkaa haukotellen katselet, heittää encorena Foo Fightersin Everlongin on kyse elämän pienestä ilosta.

Tai kun keksipaketissa on vielä kaksi keksiä jäljellä ja saat syödä ne molemmat, tai heräät aamulla luullen maanantain koittaneen vain huomataksesi että on keskiviikko.

Hienoja asioita, ihmiset.


Viime aikoina minulla on ollut valtava tarve katsoa scifi-elokuvia.

Katsoin alkuperäisen Star Wars- trilogian läpi muutama viikko sitten ja niinhän siinä taas kävi, että hurahdin aivan totaalisesti tuohon maagiseen maailmaan.

Leffat katsottuani surffailin nettikaupoissa alkuperäisiä Kennerin Star Wars- figuureja etsien ja niiden perään kuollaillen ja samalla muistelin ensimmäistä kohtaamistani saagan kanssa.

Ala- asteella lainasin kaveriltani Imperiumin Vastaiskun(1980) britti-veehooässän ja inhosin sitä.

Tekstityksen puuttumisella oli aivan varmasti osuutta asiaan ja uskalsinkin koskea Star Warsiin seuraavaksi vasta vuosien päästä, kun alkuperäinen trilogia julkaistiin vhs- muodossa, tiettyjen ,krhm, lisäysten kera.

Kun Lucas julkaisi trilogian uudestaan kaseteilla, myös figuurit löysivät tiensä takaisin kauppojen hyllyille.

Eräänä syksynä, kun figuurit eivät olleet vielä rantautuneet Suomeen, isäni toi Virosta Star Wars- figuureita ja voin sanoa, että syksyni oli pelastettu.

Tuolloin oli muistaakseni maanantai, jolloin oli aina rankka päivä koulussa ja sitten nämä pahat pojat odottelivat tuliaisina.

Taisin mennä aivan pähkinöiksi tuolloin, eli en ajatellut mitään muuta kuin noita figuureita, yötä päivää.

Crazy times.

Katsoimme ystäväni illanistujaisissa Battlestar Galactican(1978) pilotin, joka Star Warsin menestyksen vanavedessä nähtiin myös elokuvateattereissa pidennettynä versiona.

Tässä vaiheessa jo varmasti arvasit, että kovaahan tämä kolahti, varsinkin Cyloneissa on jotain ihmeellisen seksikästä vetovoimaa.

Tottakai seuraavana päivänä otin tästä lyhyeksi jääneestä sarjasta tarkemmin selvää, keskittyen yllätys yllätys... figuureihin.

"Widiwidiwidi!"

Pilotista huumaantuneena katsoin Galactican tuottajan, Glen A. Larsonin toisen scifi- sarjan, Buck Rogers in the 25th centuryn(1979) elokuvamuotoon tehdyn pilotin.

Tämän elokuvan muistan lapsuudessani katsoneeni naapurin pojalla ja Suomessakin julkaistu sarjakuva- albumi minulla on tallella.

Elokuvan upea juliste lupailee hyvää, mutta leffa on todella tylsä. Lopputaistelu on kylläkin kiintoisa, jos jaksaa taistella yli tunnin nukahtamista vastaan.

Twiki- robotti piristää kokonaisuutta, kuin myös Buckin hölmö discotanssi elokuvan puolessavälissä.

 Scifi- elokuvatkin kuuluvat elämän pieniin iloihin.

Ps. Scifi- elokuvainnostukseni on osoittanut pientä hiipumisen merkkiä taas vähäksi aikaa. Viime viikonlopun Sega Mega Drive- maratonin perusteella seuraava hypetyksen kohteeni on Tim Burtonin Batman(1989)...

...ja kyseisestä leffastahan meikällä riittää tarinoita.