perjantai 5. huhtikuuta 2013

Petit Minut G.I.Joe: Retaliation



Runsas vuosi sitten julkaistussa trailerissa ninjat taistelivat vinhasti vuorenseinämällä, Cobra valtasi valkoisen talon seinät lipuillaan ja Cobra Commanderilla näytti olevan viimein hieno kypärä päässään.

Tämä olisi viimein täydellinen G.I.Joe-elokuva, ajattelin itsekseni ja katsoin trailerin lukemattomia kertoja.


Emme saaneetkaan nauttia uudesta G.I.Joe- leffasta viime vuoden loppukesällä, studion halutessa muuttaa elokuva 3D- formaattiin.

Elokuva tuli viimein ensi- iltaan viime viikolla.



3D: stä minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta onnistuiko elokuva edeltäjäänsä paremmin vangitsemaan Action Forcen( minulle G.I. Joe tulee aina olemaan Action Force)maagisen tatsin?


Poissa ovat Marlon Wayans ja "avaruuspuvut", mutta tilalla on sillisalaattista toimintaa, liikaa hahmoja, kummallisia hyppäyksiä tarinassa ja Bruce Willis, jonka heppoiset vitsit tuntuvat olevan suoraan Die Hard vitosen jämälaarista.

En kuullut, että kukaan olisi elokuvateatterissa nauranut Brucen vitseille, niin huonoja ne olivat.

G.I.Joe: Retaliation jää vertailussa G.I.Joe: The Rise of the Cobran jalkoihin, vaikkakin ulkoisilta puitteiltaan leffa näyttää enemmän Action Forcelta (eikä X- Meniltä) kuin vuoden 2009 leffa.


Aika vähän plussia jäi mieleen elokuvasta...

Fireflyllä ei meinannut pysyä kommandopipo sitten millään päällä, hän otti sen pois jopa täydessä toiminnan tuiskeessa. Muuten Firefly oli todellinen badass, niin kuin pitääkin.



The Rockia on aina ilo nähdä (isoja lihaksia ei ole tarpeeksi valkokankailla nykyään) ja Lady Jayea näytelleellä, vetävän näköisellä Adrianne Palickilla oli myös aika iso rooli elokuvassa.






Mistä saammekin aasinsillan vuoteen 2011, kun Palicki valittiin näyttelemään Wonder Womania Ally McBealin tekijöiden luomaan tv- sarjaan.

Itse sarjasta kuvattiin valitettavasti vain pilotti ja tässä veikeää koostetta...





Eli nyt on nähty ja pistetty poikki ja pinoon alkuvuoden odotetuin ensi- ilta elokuvateattereissa.

Mikäköhän mahtaa olla minulla seuraavana Odotetut ensi- illat 2013- listalla?


No, se on tietysti Michael Bayn Pain And Gain...



" We give him a protein shake. "




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti