tiistai 29. joulukuuta 2015

Savage Season - The First Hap and Leonard Graphic Novel



Vuosi lähenee loppuaan ja tässä vaiheessa on aika hieman selvittää Savage Seasonin tilannetta.

Yllä Savage Seasonin virallinen kansi, jonka newyorkilainen Mulholland Books julkaisi Twitter- tilillään pari viikkoa sitten.

http://www.mulhollandbooks.com/

https://twitter.com/mulhollandbooks

Savage Season on ensimmäinen sarjakuva- albumi Joe R. Lansdalen Hapin ja Leonardin seikkailuja ja albumin kustantajana toimii SST Publications. Sarjakuva- albumit perustuvat Joe R. Lansdalen suosittuun romaanisarjaan.

https://www.sstpublications.co.uk/

https://twitter.com/SSTPublications

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan ensimmäisen osan piti ilmestyä lokakuussa, mutta tarkastellessani käsikirjoitusta tapahtumat käytiin liian nopeasti läpi eikä Hapille ja Leonardille ominaiselle dialogille (lue: naljailulle) jäänyt tarpeeksi tilaa.

Juuri tämä kaksikon välinen (ja myös "sivullisiin" kohdistuva) sanailu on koko kirjasarjan selkäranka. Vaikka järkyttäviä asioita tapahtuu heidän ympärillään, huumorintajua ei menetetä missään tapauksessa.

Paitsi silloin, jos joku onneton erehtyy syömään Leonardin vaniljakeksejä.


Myös kustantajan taholta tuli pari kohtausta lisää ja pidensin lopun veristä "showdownia" noin kymmenellä sivulla, jolloin käsikirjoitus venyi 80- sivusta 113- sivuun.


Pyrin päivittämään blogia ensi vuonna useammin.

Ensi vuodeksi on kaikkea kivaa suunnitelmissa ja haluan että Sinä kuulet niistä ensimmäisten joukossa.






Hap ja Leonard seikkailevat ensi vuonna myös omassa tv- sarjassaan SundanceTV- kaapelikanavalla.

Ensimmäinen teaser trailer on jo julkaistu.



Joe R. Lansdalen kotisivujen Hot Stuff- osiosta pääset kurkistamaan tämän erittäin kiireisen herran tuoreisiin kuulumisiin...

http://www.joerlansdale.com/hotstuff.shtml

https://twitter.com/joelansdale

https://www.facebook.com/JoeRLansdale/


https://twitter.com/jussipiironen


Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille!






torstai 17. joulukuuta 2015

Hap And Leonard Teaser Trailer On Julkaistu



http://www.ew.com/article/2015/12/17/hap-leonard-teaser-sundancetv

Ensimmäinen teaser trailer on nyt ulkona Sundance TV:n ensi vuoden alussa julkaistavasta sarjasta Hap and Leonard.

Nauroin ääneen Hapin Trudylle "tarjoamasta" keskarista ja Hapin loppukommentista Leonardille.

Toivon sarjalle oikein pitkää ikää, koska niin kuin kaikki kirjoihin enemmän perehtyneet tietävät, tämä on sitä parhautta.


.

torstai 29. lokakuuta 2015

Nostalgiaa Osa 2378


Viimeisimmästä kirjoituksestani on aikaa, koska kiire painaa miestä. Toivottavasti seuraavaa kirjoitusta ei tarvitse odotella näin kauan.



Eräs sarjakuvapiirtäjä kirjoitti taannoin Twitterissä, että hänen kiinnostuksenkohteensa eivät ole muuttuneet sitten lapsuuden.

Olen harkinnut samanlaisen twiitin julkaisua, mutta päätinkin jakaa ajatuksiani blogissa.

Lähipiirissäni on viime aikoina tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet minut muistelemaan menneitä ja lapsuuttani, myös populaarikulttuurin kautta.


Näihin tapahtumiin tarkemmin syventymättä voin antaa esimerkin vaikka eiliseltä...

Illalla kävellessäni pitkin lehtien kyllästämää tietä kohti marketin valoja ja auton töräyttäessä pakokaasupilven sieraimiini, mieleeni juolahti eräs markettireissu lapsuudestani...



Vanhempani olivat ostaneet minulle marketista Masters Of The Universe- figuurin ja minä tietysti halusin avata hahmon pakkauksen heti kotimatkalla autossa, siinä pelkääjän paikalla istuessani. Pakkaus oli aika tiukassa voimilleni ja kun viimein repäisin sen auki, lensivät figuurin mukana tulleet aseet, sarjakuvalehti ja kasetti (minulla on vieläkin figuurit ja kasetit tallella) pitkin autoa.

Saavuttuamme kotiin, isäni sitten taskulampun kanssa niitä metsästi.



Ensimmäinen MOTU- hahmoni ei suinkaan ollut He-Man, vaan eräänä jouluna lahjaksi saatu Skeletor. (Samana jouluna sain MOTU-VHS:n, jonka pahvisen kannen innostuksessa menin repimään kappaleiksi ja joka teipattiin ilmastointiteipillä kokoon (minulla on tämäkin palanen henkilökohtaista historiaa vielä tallella).



Vanhempani ovat jonkun kumman intuition voimin osanneet ostaa minulle juuri sillä hetkellä pinnalla olleet figuurisarjat ja yleensä juuri päähahmon.

Tässä blogissa olen aikaisemmin kertonut eräästä joulusta (ei kovin kauan aikaa sitten) kun paketista paljastui suureksi yllätyksekseni Optimus Prime. En ollut kyseistä figuuria saanut ikinä muksuna, joten kun Transformersit saapuivat uudestaan kauppojen hyllyille, löysi Optimus tiensä pukinkonttiin.

Tai kun Star Wars teki ensimmäisen uuden tulemisensa, tuliaisina Virosta löytyi koko setti SW-figuureja.



 
Kaksi isoa kirjamessua on jälleen takana ja minun sarjakuvasaldoni oli taas kerran läjä lehtiä, jotka olen taannoin kiikuttanut divariin ja jotka nyt vanhempana ja viisaampana ostan takaisin.

Vanhojen lehtien metsästys aina välillä karkaa käsistä ja varsinkin kirjamessut ovat hyviä tapahtumia suorittaa tätä sivustaseuraajille järjettömältä tuntuvaa toimintaa.

Action Force (eli G.I.Joe) on ikuinen suosikkini ja vuosi 1990 on jäänyt mieleen vuotena jolloin viimeistään hurahdin tähän sarjaan.

Kyseinen kansi jonka näet yllä (kuva on muuten Huutonetistä napattu) on jäänyt elävästi mieleen lapsuudesta.



Luin kyseistä lehteä ruokailun lomassa ja kaadoin täyden maitomukillisen uudenkarhean lehden päälle.

Tämän sattumuksen jälkeen en saanut lukea sarjakuvia ruokailun lomassa... ainakaan kahteen tuntiin.



Ilmeisesti joku divari suostui ottamaan maidolla kyllästetyn lehteni vastaan, sillä en löytänyt sitä kokoelmistani.

Nooh, onneksi kirjamessuilta löysin tutun lehden huokeaan hintaan. Ensimmäinen tarina kärsii kamalasta piirrosjäljestä, mutta toisessa onkin tunnelma kohdillaan ja vielä elävästi muistin järkyttävän brutaalin paneelin, jossa Serpentor saa nuolen suoraan silmäänsä.

Kummassakin tarinassa on tussaajana Taika-Jimistä muistettava Fred Fredericks, joka tarttui kynään Phil Davisin jälkeen.

Muistan kun olimme ihan täpinöissä kaverini kanssa tästä seikasta. Fredericksin Taika- Jimiin törmäsi tuolloin joka päivä sanomalehden sivuilla ja emme meinanneet uskoa, että sama kaveri tekee samalla myös Action Forcea.



Action Forcella oli muuten aivan älyttömän mieleenpainuvia kansia, ihan ensimmäisistä Mike Zeckin piirtämistä lähtien.

Yllä oleva lehti on muuten vieläkin tallessa (kuva on Huutonetistä).
Muistaakseni tätini osti minulle tämän lehden ja se on aika mielenkiintoisessa kunnossa nykyään.

Muut vuoden 1988 AF:t olen etsinyt divareista, koska alkuperäiset ovat kadonneet (asia, jota minulle ani harvoin tapahtuu, armoitettu keräilijäluonne kun olen).



Kirjamessuilta löysin myös 90-luvun alun Toxic-lehden ensimmäisen numeron. Kyseisen sarjakuvan julkaiseminen Suomessa aiheuttaa minussa samanlaista ihmetystä kuin Pulmuset- sarjakuvan julkaiseminen.



Tällaiset pienet asiat saavat minut rakastamaan 90-luvun alkua. Silloin kokeiltiin pelotta uusia julkaisuja, koska markkinoita omaperäisille uutuuksille selvästi oli. Lama ei pelästyttänyt urheita julkaisijoita, koska taloudellisesta tilanteesta huolimatta Suomen kansa vaati viihdettä.

En nyt muista kuinka monta Toxic- lehteä Suomessa julkaistiin kahden vuoden sisällä, mutta lehden ensimmäinen numero tuli luettua todella moneen kertaan. Mukana oli ultraväkivaltaa ja ripaus seksiä.

Asioita, joihin ei yleensä törmännyt tuon ajan Marvel-lehdissä.




Muutaman numeron kuluttua lehti muuttui Toxic Crusaders- nimiseksi ja kun figuuritkin löysivät tiensä täkäläisten kauppojen hyllyille, en voinut valittaa.

Uskon, että Marvel julkaisi Toxicin, koska elettiin Turtles- aikaa ja kaikki kustantamot halusivat palasensa kakusta.

Kaikki vihreät sankarit menivät kaupaksi (tsekkaa vaikka Battletoads tai Bucky O'Hare).

Kiikuttaessani kirjamessuilla Toxicin myyjän luo, hän onnitteli onnistuneesta valinnasta, sillä hänen mukaansa lehtiä ei paljon markkinoilla liiku.

Lehden tarina ja taide on huippuluokkaa.

Pakko etsiä loputkin numerot käsiini.



Kun nyt tarkastelee 90-luvun alun "figuurimuotia", huomaa että kirkkaat, jopa neonvärit olivat pinnalla hahmojen ulkomuodossa...

Ja tuolloin huoli ympäristöstä löysi tiensä figuureihin.





Jopa Action Force lanseerasi värikkäät Eco Warriors ja Mega Marines- hahmonsa.

Voi pojat, että inhosin näitä figuureja ja kirkkaita värejä. Oli aika jolloin tuntui, että kaupoista ei löytynyt muita Action Forceja kuin näitä hirvityksiä.

Star Brigaden saapuessa kauppoihin, olin siirtynyt Action Forceista mm. Johnny Questin pariin (vaikka vielä lehteä aktiivisesti luinkin).


Nostalgia on hyväksi aina silloin tällöin, kunhan tunteeseen ei jää vellomaan. Tärkeintä on elää nyt ja tässä ja katsoa tulevaan.



Muuten, 90- luvun muksuille oiva sivusto löytyy osoitteesta:

http://www.retrojunk.com/






sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Night Screams For Mercyn Arvostelu Arrow In The Head- Sivustolla

"Where the book succeeds most I think is in the stark imagery- spare and haunting- that accompanies the stories. Augments it."

"The artwork is essentially inked- sketchings, and there's a minimalism that cuts right to the core of the horror depicted. No needles bells and whistles, just simple yet effective complimentary illustration."


Suosittu, kauhuviihteeseen keskittynyt sivusto, Arrow In The Head arvosteli Hannu Kesolan ja minun sarjakuvan...

http://www.joblo.com/horror-movies/news/night-screams-for-mercy-graphic-novel-review-523

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tapaus Daredevil




Kevään odotetuin tapaus, eli Daredevil- sarja ilmestyi Suomen Netflixiin perjantaina 10.4 aamulla kello 10.00.

Tiedän tarkan ajan, koska hyvä ystäväni lähetti minulle screenshotin, josta ilmeni DD:n ikoninen logo. Samalla hän muistutti, että nyt jos joskus on hyvä aika harrastaa niin sanottua binge- watchingia koko viikonlopun ajan.

Itse aloittelin iltapäivällä, kun olin hoitanut työasiat kuntoon (minun piti alun perin pitää perjantai vapaata ja pyhittää koko päivä sarjan katsomiseen, mutta se ei ollut nyt mahdollista).



Niin kuin kaikki minun tuntevat tietävät, olen viimeisen puolen vuoden ajan puhunut Netflixin DD:stä ehkä jopa ärsyttävän paljon.



Pikkupoikamaisella innostuneisuudella olen haaveillut mahtavista taisteluista, joissa DD punaisessa puvussaan mittelee voimiaan kaikkien suosikkipahisteni kanssa New Yorkin katoilla.

Olen haaveillut kiinnostavista henkilöhahmoista suuren draaman ja käänteentekevien valintojen äärellä. Sarjasta, joka viimein saa minut unohtamaan sarvipään edellisen esiintymisen ruudulla.

Odotukseni kasvoivat kuukausien myötä niin suuriksi, etten ikinä ajatellutkaan, että sarja niitä kaikkia tulisi lunastamaan.



Kun eilen sain viimein sarjan katsottua, minulla oli erittäin ristiriitaiset tunteet. Daredevil starttasi mielenkiintoisesti ja jo alkuminuuteilla näimme taistelukohtauksen joka suurin piirtein sai haukkomaan hengitystä, niin hienosta kohtauksesta oli kysymys.

Charlie Cox oli erinomainen ja erittäin fyysinen Murdockin/Naamiomiehen (niin kuin DD:tä koko sarjan ajan aivan viimeiseen jaksoon asti kutsutaan.) roolissa, Deborah Ann Woll ei ollut Karen Pagena lainkaan yhtä ärsyttävä kuin True Bloodin Jessicana ja Elden Hensonin Foggy parantui jakso jaksolta.

Aivan ensimmäisissä jaksoissa hänen vitsinsä eivät osuneet maaliin ja muutenkin ensivaikutelma oli vaivaannuttavan väkinäinen.


Vincent D'Onofrion Wison Fisk varasti odotetusti valokeilan heti astuessaan kuvaan. D'Onofrion Kingpin oli julma, mutta myös herkkää puolta esiteltiin.

Kingpin todellakin oli sarjakuva- esikuvansa veroinen jässikkä, joka irrotti miehen pään auton ovella ja lopullisessa, mutta liian lyhkäiseksi jääneessä showdownissa pisti DD:lle kunnolla kampoihin.



Sarja piti otteessaan noin seitsemän jakson verran, mutta sitten kuvasto alkoi toistaa itseään ja pahasti. Päähenkilöt surkuttelivat omia kohtaloitaan kohtaus kohtauksen perään, Fisk liehitteli tulevaa vaimoaan (silti kohtaukset, joissa Fisk esiintyi olivat juuri sitä parasta antia) ja Daredevil otti turpiinsa alkua väsyneemmissä taisteluissa.

Fiskin nuoruutta ja Murdockin ja Foggyn ensikohtaamista esittelevät kohtaukset elävöittivät tarinaa, mutta sarjan viimeiset, unettavat jaksot olisi voinut pelastaa vain kaikkien aikojen showdown Kingpinin ja DD:n välillä, jossa paukkuja ei säästeltäisi.

Nooh, lopputaistelu oli vauhdikas, mutta aivan liian nopeasti ohi, ottaen huomioon kuinka kauan sitä odottelin.



Cameoista oli mukava nähdä Gladiaattori, joka valmisti Daredevilin punaisen puvun ja Pöllö oli suuressa roolissa koko sarjan ajan. Scott Glennin Kepin vierailu oli odotettua lyhyempi, mutta sitäkin mieleenpainuvampi.

Elektraan viitattiin ja ilmeisesti Kirigin arpinen, massiivinen selkä vilahti ruudussa.

Alkupään eräässä jaksossa mielipuoli tappaa keilapallolla mafioson, ja hetken luulinkin että Napakymppi astuu näyttämölle.

Luulo osoittautui ikävä kyllä vääräksi.


Daredevil missään nimessä ollut huono sarja. Se oli vain erilainen mihin olin valmistautunut.

Jos sarjassa olisi ollut muutama jakso vähemmän, ja tappelukohtauksiin olisi panostettu yhtä paljon kuin ekoissa jaksoissa, olisi käsissä ollut tiiviimpi ja samalla jännitävämpi paketti.



Entäs se punainen puku?

Se oli kaiken odottelun arvoinen ja sarja loppui kuin Millerin ja Romita Jr:n Man Without Fear.






perjantai 20. helmikuuta 2015

Hannu Kesola & Jussi Piironen: Night Screams For Mercy(2015)


Night Screams For Mercy (Yö Huutaa Armoa) on nyt tilattavissa etukäteen kustantaja SST Publications:n sivujen kautta.

https://www.sstpublications.co.uk/Night-Screams-for-Mercy.php

Enpä olisi kaksi vuotta sitten kesällä uskonut, viimeistellessäni kovaan tahtiin albumin loppusivuja, että näen albumin painettuna englanninkielelle.




Yö Huutaa Armoa- albumin tekemisen olimme aloittaneet jo muutamaa vuotta aikaisemmin (kiitos Helsingin Sarjakuvafestivaaleilta alkaneen yhteydenpitomme Hannu Kesolan kanssa). Kiireet painoivat päälle ja sarjakuva olisikin tuolloin jäänyt kesken, jollei herra Musta Ritari itse, eli Mikael Mäkinen olisi Hannulle ja minulle ehdottanut albumin loppuunsaattamista.

Hän tarjoutui julkaisemaan alun perin omakustanteeksi tarkoitetun sarjakuvamme oman kustantamonsa kautta.

Ongelmaksi muodostui albumin pituus.

Olimme Hannun kanssa ajatelleet albumista 32- sivuista, mutta Mikael "isällisellä" otteella kehoitti meitä tekemään loppuun vielä muutaman sivun lisää.

Tällainen ratkaisu voisi olla tuhoon tuomittu jos asialla olisi joku vähemmän kyvykäs kirjoittaja, mutta Hannu pisti parastaan ja mielestäni tarinan siirtäminen Italian maaseudulle toimii erinomaisesti vieden tarinan ihan uuteen, sysimustaan suuntaan.

Artistin näkökulmasta albumin loppusivut ovat paremmin piirrettyjä kuin alkusivut. Mietin pääni puhki tiettyjä kuvakerronnallisia ratkaisuja ja ne venyttivätkin sivumäärää entisestään.

Kiitos Hannulle kun antoi minun lisätä kaikkea ylimääräistä (lue: pervoilua)tarinaan.

Kesällä 2012 sain piirrosurakan valmiiksi ja saman vuoden syksyllä albumi ilmestyikin Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.


Ja nyt suurella sydämellä tekemämme albbari on ilmestynyt englanniksi.

Suurena ja kovakantisena laitoksena laatukustantamo SST: n kautta.

Esipuheen teokselle on laatinut mm. Robert Harmonin Liftarin ja Kathryn Bigelowin Pimeyden Läheisyyden käsikirjoittanut Eric Red.

Kun kuulin, että herra Red kirjoittaa esipuheemme, en uskonut korviani. Hän kirjoitti oikein lämpimästi sarjakuvastamme ja Giallo-fanina hän "tajusi" sarjakuvan niin sanotun jujun.

Lopussa myös luonnoksieni kera on Marvel- artisti Kyle Hotzin piirtämä pin-up, josta myös taannoin valmistettiin patsas Helsingin Sarjakuvafestivaaleille.

https://twitter.com/jussipiironen

https://twitter.com/hannu_kesola

https://twitter.com/SSTPublications

https://www.sstpublications.co.uk/

http://www.mustaritari.fi/









torstai 5. helmikuuta 2015

Daredevil- trailer


Netflixin Daredevil- sarjan traileri on nyt katsottavissa.


Niin kuin olen varsinkin Twitterin puolella hehkuttanut melkein joka viikko, odotan kyseistä sarjaa kuumeisesti ja se on minulle alkuvuoden kuumin tapaus.

Traileri oli kyllä hieno, mutta ei se vielä suurempia tunteita herättänyt, eikä niitä kuuluisia kylmiä väreitä.

Olin odottanut ehkä isompaa mieninkiä, eli ei ihan noin maanläheistä kamaa.



Tulevasta sarjasta inspiroituneena olen lukenut muutaman vanhan suosikkini sarvipään seikkailuista.



Millerin ja Mazzucchellin Born Again on mielestäni yksi hienoimmista sarjakuvista koskaan, sarjakuva johon tulee tartuttua säännöllisin väliajoin, kun haluaa muistuttaa itseään mistä hyvät sarjakuvat onkaan tehty.




Eihän tätä meikäläinen voi hehkuttaa tarpeeksi. Sarjakuvassa on juuri oikea annos vakavuutta ja täysin pähkähullua meininkiä (viittaan ylipainoiseen salamurhaaja- sairaanhoitajaan ja Nukeen, tottakai).

Mazzucchellin piirros asetti standardin modernille supersankarisarjakuvalle ja kyseessä on piirrosjälki, jota vieläkin jäljitellään.



Frank Millerin ja John Romita Jr:n Man Without Fearia en ole lukenut vuosiin ja muistan se olleen timanttista kamaa.

Tarina julkaistiin Suomessa kahdessa lehdessä ja ensimmäinen lehdistä onkin oikein menevä Elektran tullessa kehiin ensimmäistä kertaa.



Tarinan loppupuolisko eli toinen lehdistä onkin sitten vähän väsyneempi tapaus. Kuvioihin liittyy muksu, jota Matt alkaa valmentamaan ja joka sitten kidnapataan.

Nuoremman Romitan puhtikin alkaa hiipumaan loppua kohden, koska tarina venyi kymmeniä sivuja aikaisemmin ajatellusta sivumäärästä.

DD:n punainen puku nähdään vasta viimeisellä aukeamalla.


Vielä olisi lukematta omista suosikeista Elektra elää ja Kevin Smithin kässäämä Daredevil: Guardian Devil.

Myös Joe Quesadan Daredevil: Father on kelpo luettavaa. Ensi lukemalla en pitänyt sitä arvossa, mutta kun jokin aika sitten luin sen uudelleen se kolisi aivan uudella tavalla.









sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Uudelleenpiirtämistä



Vaikka deadlinet painavatkin päälle, niin joskus on vain pakko piirtää kuvia uudelleen, koska tiedät että ne jäävät kummittelemaan mieleesi ja harmittavat aivan uskomattoman paljon, kun selailet valmista albumia/lehteä käsissäsi.

Yllä olevan kuva piirsin uudelleen, koska melkein mikään ei ole tylsempää kuin establishing- kuva suoraan edestäpäin (paitsi jos olet William Vance, joka onnistuu joka kerta todistamaan edellisen väitteen vääräksi).

Esim. Raid- albumissa olen kuvannut muutaman rakennuksen suoraan edestä ja nämä kuvat harmittavat eniten koko sarjakuvassa.

Niitä ei tussaus tai väritys pelasta.

Yllä olevassa kuvassa yritin muuttaa puiden muotoa ja sijoittelua, mutta mikään ei tuntunut tehoavan, joten annoin kumin laulaa suosiolla.

Äärimmäisen turhauttavaa toimintaahan tällainen on, mutta palkitsevaa jos/kun kun kuva onnistuu.



tiistai 20. tammikuuta 2015

Daredevil (2015)


Yllä oleva kuva on tuore teaseri Netflixin Daredevil- sarjasta, joka julkaistaan kokonaisuudessaan 10.4. Lähiaikoina luultavasti saamme itse trailerin nähtäväksi.



Daredevil- sarja on ehdottomasti itselleni tämän vuoden odotetuin tapaus. Viime vuoden lopulla saimme viimein varmistuksen, että Daredevilillä on sarjassaan myös ikoninen punainen pukunsa, Frank Millerin Mies Ilman Pelkoa- minisarjasta vaikutteita ottaneen mustan pukunsa lisäksi.

Toivon, että itse tarina ei pohjautuisi kokonaan edellä mainittuun minisarjaan, koska sehän tarkoittaisi, että punainen puku nähtäisiin vasta lopussa.

Daredevilin mittavasta hahmogalleriasta toivoisin näkeväni ainakin Bullseyen ja Kirigin, mutta luulen että toivon turhaan.

Odottavan aika on todellakin pitkä.









torstai 15. tammikuuta 2015

The 15th International Comic Artist Conference

Ensin alkuun oikein hyvää uutta vuotta kaikille blogini lukijoille ja pahoittelut, että viime kirjoituksestani on kulunut luvattoman kauan aikaa.

Viime päivät ovat menneet siinä määrin töiden merkeissä, ettei aikaa (ja aiheita) blogikirjoituksiin ole tahtonut löytyä.

Uusimmat kuulumiseni löydät Twitteristä. Twitter on erinomainen kanava informoida tärkeistä kuvioista heti tuoreeltaan ja rajoitettu merkkimäärä pitää huolen, että tiedon saa nopeasti luettavaksi ja katsottavaksi.

Twitter-tilistäni on muodostunut sekoitus asiaa ja asiattomuuksia (tyyliin päivän elokuva).

https://twitter.com/jussipiironen


International Comic Artist Conference pidettiin 15. kerran Kaohsiungissa, Taiwanissa 13- 16.11.2014 ja kotimaisia artisteja oli mukana kahdeksan kappaletta.

Mukana olivat itseni lisäksi Kari Sihvonen, Karva, Kristian Huitula, Maria Björklund, T. Kokkila, Wallu ja meidän kotimaisten artistien mukana olemisesta vastuussa oleva Reima Mäkinen.

Vielä kerran oikein lämmin kiitos Reimalle. Yllä oleva kuva on hänen ottamansa.



Kaikki jotka olivat mukana konferenssin näyttelyssä vastaanottivat älyttömän upean kokoelman, johon lähetetyt työt oli painettu laadukkaalle paperille.

Sain eilen oman kappaleeni postissa ja siellähän me olimme Sihvosen kanssa viereisillä sivuilla.

384- sivuisessa opuksessa riittää selailtavaa muutaman kahvikupin ajaksi.






Alkuvuosi on alkanut erittäin työntäyteisesti, koska haluan ensinnäkin räjähtävän startin duuneihin, mutta myös koska lomailin loppuvuoden New Yorkissa.


New York on tunnetusti kaupunki joka ei nuku ja ihmisiä on samoilla apajilla muutama muukin. Silti väenpaljous pääsi hämmästyttämään.

Aivan kaikkialla joutui jonottamaan (enkä nyt puhu mistään lyhyistä jonotusajoista), mutta äkkiähän sitä oikeaan tunnelmaan pääsi, eikä seikka enää sen kummemmin häirinnyt.



New York on shoppailijan paratiisi ja meikäläinenhän meni aivan pähkinöiksi tarjonnasta. Heti toisena päivänä lähdin tsekkaamaan sen suurimman ja kauneimman, eli Midtown Comicsin Times Squarella.

Astuessani sisään oli hieman pettynyt, koska itse liike ei ollut kovinkaan paljon isompi kuin vaikkapa Pariisin isoimmat sarjakuvakaupat. Ruudulta kaikki näyttää näköjään isommalta.

Mikään tietty sarjakuva ei ollut ostoslistallani, mielessäni oli enemmänkin Ison Omenan toimintafiguuritarjonta.

Noh, sanotaanko että niiden ostelu hieman riistäytyi käsistä.



Vanhoja Kennerin toimintafiguureja jäljittelevät (tsekkaa Reaction- fontti figuurin oikeassa kulmassa), 80-luvun elokuviin perustuvat hahmot ovat nyt kovaa valuuttaa keräilijöiden keskuudessa ja jokainen kauppa onkin niitä pullollaan.



Funkon tekemille figuureille on varattu useista myymälöistä oma seinä ja valikoimaan kuuluu esim. Marty McFly ja Alien-leffan hylätty figuurilinja kokonaisuudessaan.

Funkon vanhan koulun figuurit uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin, koska nykyään oma makumieltymykseni on kääntynyt enemmän vanhojen Action Force-figuurien suuntaan, pois McFarlane Toys- tyylisistä figuureista.

Funko tekee figuureja 80-luvun elokuvista, joista olisit aina halunnut, että lelufirmat olisivat tuolloin tehneet.

Kaappasin Midtownista viimeisen Terminator- figuurin matkaani (Marty McFlytä en harmikseni löytänyt enää mistään). Figuuri on pakkausta myöten herkullisen retro.

Midtownista en sarjakuvia ostanut vaan keskitin sarjisostot minuun paremmin kolahtaneeseen Forbidden Planetiin.

  


Liike oli kyllä aikamoinen unelma ja sisällä huomioni kiinnittyi mihinkäs muuhunkaan kuin Funko- hyllyyn.

Eikä Marty McFlytä missään.

Forbiddenistä löysin pari sarjakuvaa.

Lee Weeksin ja David Laphamin upeasti taiteilema Daredevil: Dark Nights oli ensimmäinen. Albumin kolmas piirtäjä Thony Silas jää auttamatta näiden kahden mestaripiirtäjän jalkoihin.

Ostin myös Daredevilistä tutun, Chris Samneen ja Greg Ruckan kynäilemän Queen & Country-kokoelman.


Chris Samnee oli matkallani hyvin edustettuna, koska ostin myös herran osittain kynäilemän, uunituoreen The Mighty- kokoelman. Neljän ensimmäisen numeron taiteesta vastaa Peter Snejbjerg.


Vanesa R. Del Rey on nyt kovassa nosteessa ja pitihän minunkin katsastaa mistä puhutaan ja hommata Bryce Carlsonin käsikirjoittama noir- tarina, Hit 1955.


Mitään kovin maailmoja mullistavaa ei ollut tarjolla, mutta ihan toimivaa L.A Confidentialista ammentavaa tarinaa oli tarjolla. Vanesan omaperäisessä jäljessä on kyllä jotain maagista. Hän on näitä piirtäjiä, jonka tyyli vain kolahtaa.



Suuri pettymys taas oli minun uuden suosikkini eli Rick Remenderin kirjoittama ja Wes Craigin taidokkaasti kynäilemä Deadly Class. Tarina sijoittui vuoteen 1987 ja luulin takakannen perusteella, että kyseessä on todellinen John Hughes- revittely, mutta kyseessä olikin itsensä aivan liian vakavasti ottava tarina nuorista palkkamurhaajista. Kaiken lisäksi kuvia ja tekstiä oli per sivu aivan musertava määrä.

Rick Remenderin kirjoittamat Punisher- tarinat menevät melkein Ennisin tarinoiden ohi ja suosittelen niitä ehdottomasti, jos haluat nauraa ja yllättyä tarinoiden sekopäisyydestä.

Wes Craig tuli minulle tutuksi Wildstormin muutama vuosi sitten julkaisemasta Texas Chainsaw Massacre- sarjakuvasta. Kannattaa ehdottomasti tsekata, jos jostain löytyy. Aivan huikeaa kamaa ja taidetta.


Forbiddenista lähdettyäni päätin katsastaa lähettyvillä sijainneen toisen sarjakuvakaupan (jonka nimeä en nyt muista). Kellarissa sijainneessa kaupassa ei ollut muita asiakkaita ja heti sisään astuttuani tuli selväksi, että nyt ollaan parhauden ytimessä.

Vanhoja Action Force- figuureja (eli G.I.Joe:ita nuoremmille tiedoksi) oli kokonainen hylly tulvillaan, ultraharvinaisen Fireflyn pistäessä heti silmään. Figuurit eivät olleet alkuperäisissä paketeissaan, joten en kiikuttanut niistä yhtäkään kotiin. Alkuperäisellä puvulla varustettua Snake-Eyesiä kuumeisesti metsästin, mutta tuloksetta.

Ehkäpä Firefly olisi pitänyt ottaa mukaan.



Funkon hyllylle suuntasin seuraavaksi ja metsästämäni Snake Plissken löytyi ja jälleen otin ainoan kappaleen haltuun. Terminator, Marty McFly ja Snake olivat missiona, kun lähdin alun perin Funkoja metsästämään.

Kauppa jatkui vielä luolamaiseen huoneeseen, joka piti sisällään vielä käsittämättömämpiä löytöjä.

Star Trek: The Next Generation- figuureja lattiasta kattoon ja avaamattomissa pakkauksissa. Muistan, kun olin nuorena suuri The Next Generationin fani ja pidin juuri näitä figuureja parhaimmin tehtyinä tuon ajan figuureina.



Aikani pyörittyäni hurman vallassa löysin figuurin, jota en tiennyt olevan olemassakaan.

DC on valmistuttanut viime vuonna siitä minulle tärkeimmästä Batman- elokuvasta uusia figuureja ja figuurit ovat vielä tehty vintage- tyyliin ja Action Force- kokoon.



Toy Bizin vanhasta Batman-figuurista on tullut minulle pakkomielle, jota metsästän aina reissaillessani. San Diegossa pitelin kyseistä figuuria ensimmäistä kertaa hyppysissäni ja se olisikin lähtenyt kotiin halpaan 30 dollarin hintaan.

Mitä minä teinkään? No, en ostanut ja nyt pelkään, etten enää ikinä törmää siihen.



Sarjakuvaliikkeestä löysin vain Batmanin ilman huppua ( eli Bruce Waynen, jonka siis myös otin haltuun), mutta New Yorkin pienemmästä Midtownista (New Yorkissa on kolme Midtownia) löysin itse Batmanin klassisessa komeudessaan.




Kyseisestä Midtownista löysin myös aivan yllättäen kaikkien aikojen ensimmäisen Punisher- toimintafiguurin vuodelta 1991. Myös Daredevil sai tuolloin oman figuurinsa ensi kertaa.

Vuonna 1991 ilmestyi kerralla kolme Punisheria. Aseiden ja härveleiden vaihdellessa, itse hahmot pysyivät muuttumattomina.


Figuuri oli todellinen löytö ja se löytyi kohtuulliseen hintaan. Matkalta ostin myös uudenkarhean Punisherin hyllyäni koristamaan.




Kävin myös maailman suurimmassa lelukaupassa, FAO Schwarzilla, johon joutui jonottamaan tovin, koska ihmisiä riitti joulun jälkeenkin.

Marvel oli pistänyt parastaan ja lelukaupassa saikin teetettyä itsestään toimintafiguurin Marvelin hahmon torsolla varustettuna.

Hm, ehkä olisi pitänyt hankkia sellainen, sillä hahmon sai muutamissa minuuteissa itselleen.

Aivan mieletön idea Marvelilta.

Nykistä löytää mitä vaan, jos uskaltaa lähteä seikkailemaan ja yhdellä näistä retkistä löysin kokonaan rikoskirjallisuuteen keskittyneen kirjakaupan, The Mysterious Bookshopin. Kauppa oli alan kirjallisuutta pullollaan lattiasta kattoon ja myös kotimainen dekkari oli edustettuna.


Olen pienestä saakka fanittanut (jostain kumman syystä) aikuisten miesten halailupainia eli amerikkalaista vapaapainia ja kävimmekin katsomassa wrestlingiä legendaarisessa Madison Square Gardenissa.



Yleisön innokkuus tarttui kyllä itseenkin ja Marinesta tutun John Cenan matsi oli jännitystä täynnä. Krääsäkojuilla villiinnyin täysin ja mukaan tarttui kaikkea raskaansarjan mestaruusvyöstä aina John Cena- figuuriin asti.

Muutama figuuri ja diorama jäi vielä esittelemättä, niistä ehkä joskus toiste. Ainakin Apinoiden Planeetta- diorama kaipaisi esittelyn.

Tämä oli lyhyt raapaisu matkasta ja keskittyi vain ja ainoastaan populaarikulttuuriin, niin kuin blogini tietysti kuuluukin keskittyä.

Lopetan "matkaraportin" kuvaan itse citystä ja joulukuusenkoristeesta, joka on Jersey Shore- realitystä tutun Snookin näköinen.

Härskiä, mutta valitettavan totta.