torstai 5. helmikuuta 2015

Daredevil- trailer


Netflixin Daredevil- sarjan traileri on nyt katsottavissa.


Niin kuin olen varsinkin Twitterin puolella hehkuttanut melkein joka viikko, odotan kyseistä sarjaa kuumeisesti ja se on minulle alkuvuoden kuumin tapaus.

Traileri oli kyllä hieno, mutta ei se vielä suurempia tunteita herättänyt, eikä niitä kuuluisia kylmiä väreitä.

Olin odottanut ehkä isompaa mieninkiä, eli ei ihan noin maanläheistä kamaa.



Tulevasta sarjasta inspiroituneena olen lukenut muutaman vanhan suosikkini sarvipään seikkailuista.



Millerin ja Mazzucchellin Born Again on mielestäni yksi hienoimmista sarjakuvista koskaan, sarjakuva johon tulee tartuttua säännöllisin väliajoin, kun haluaa muistuttaa itseään mistä hyvät sarjakuvat onkaan tehty.




Eihän tätä meikäläinen voi hehkuttaa tarpeeksi. Sarjakuvassa on juuri oikea annos vakavuutta ja täysin pähkähullua meininkiä (viittaan ylipainoiseen salamurhaaja- sairaanhoitajaan ja Nukeen, tottakai).

Mazzucchellin piirros asetti standardin modernille supersankarisarjakuvalle ja kyseessä on piirrosjälki, jota vieläkin jäljitellään.



Frank Millerin ja John Romita Jr:n Man Without Fearia en ole lukenut vuosiin ja muistan se olleen timanttista kamaa.

Tarina julkaistiin Suomessa kahdessa lehdessä ja ensimmäinen lehdistä onkin oikein menevä Elektran tullessa kehiin ensimmäistä kertaa.



Tarinan loppupuolisko eli toinen lehdistä onkin sitten vähän väsyneempi tapaus. Kuvioihin liittyy muksu, jota Matt alkaa valmentamaan ja joka sitten kidnapataan.

Nuoremman Romitan puhtikin alkaa hiipumaan loppua kohden, koska tarina venyi kymmeniä sivuja aikaisemmin ajatellusta sivumäärästä.

DD:n punainen puku nähdään vasta viimeisellä aukeamalla.


Vielä olisi lukematta omista suosikeista Elektra elää ja Kevin Smithin kässäämä Daredevil: Guardian Devil.

Myös Joe Quesadan Daredevil: Father on kelpo luettavaa. Ensi lukemalla en pitänyt sitä arvossa, mutta kun jokin aika sitten luin sen uudelleen se kolisi aivan uudella tavalla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti