lauantai 25. toukokuuta 2013

Kesä



Ehdin kesälomailemaan loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa, mutta en valita. Toukokuussa sää on hellinyt, festarit ovat vielä edessäpäin ja hienoja projekteja on käynnissä.


Myös sarjiskesä on aloitettu...



Anssi Rauhalan ensimmäinen professori Anni Isotalon tutkimuksia- albumi tuli luettua parvekkeella tänään nauttien auringosta, vahvasta kahvista ja raparperipiirakasta, vaniljakastikkeen kera. Hyvä tarina ja erityismaininta hienoista väreistä.




Apollo kustannuksen julkaisemaan Yannin & Conradin Valkoinen Tiikeri- albumisarjaan tutustuin vasta nyt Sami Kivelän tuossa taannoin suositeltua sitä minulle. Apollo on julkaissut sarjaa 5 albumia ja minä olen lukenut niistä nyt tällä viikolla kaksi ensimmäistä.




Sami ei ollut väärässä suositeltuaan sitä minulle... Peribelgialainen piirrostyyli luo jännää kontrastia tarinaan, jossa viilletään pottunokkien kurkkuja auki ja nakuillaan urakalla huonon huumorin säestäessä.

Joku silti piirroksissa tökkii. En tiedä onko se todella rutiinilla piirretty viivapiirros vai ruutujako. Kakkosalbumissa jälki on vauhdikkaampaa.





Minulta on kysytty paljon Ässien Ässä- albumini ilmestymispäivästä (jonka piti olla siis 15. päivä), ja tällä viikolla otin Kustannusosakeyhtiö Revontuleen yhteyden. Albumin pitäisi olla nyt lehtipisteissä, mutta itse en sitä vielä tänään nähnyt.

Toivotaan, että Ässien Ässä pian löytää tiensä hyllyille.

Tiedotan täällä heti kun sitä on näkynyt lehtipisteissä.









2 kommenttia:

  1. Todellisen ammattilaisen tunnistaa Muumi-viivottimesta!

    VastaaPoista
  2. Hähää, paras kommentti ikinä!

    Juu, tuo Muumi- viivotin on kulkenut mukanani toistakymmentä vuotta. Se on ollut jokaisen sarjakuvani teossa uskollisesti mukana.

    Lähes yhtä vanha Judge Dredd- kynäni ei mahtunut mukaan kuvaan. Se on kyllä meikäläisen ylpeyden aihe:)

    VastaaPoista