sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Comic Book Men: Season 2



Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Television parhaimman reality- sarjan toinen kausi starttasi Jenkeissä viime vuoden lokakuussa, mutta aloitin kauden katsomisen vasta viime viikolla.




Sarja kertoo elokuvaohjaaja Kevin Smithin omistaman, Jay and Silent Bob`s Secret Stash- nimisen sarjakuvakaupan arjesta. Kaupassa työskentelee kolme myyjää ja Alan Moorelta näyttävä Brian hengaa mukana.

Brian ei ole Waltin, Miken tai Mingin kaltainen, populaarikulttuurin tietopankki ja tästä asettelusta väännetään vitsejä melkein joka jaksossa. Brian suhtautuu hieman toisin kaupassa tapahtuviin asioihin.





Ensimmäinen kausi koostui kuudesta tunnin pituisesta episodista, toiselle kaudelle jaksoja on siunaantunut 16 puolen tunnin jaksoa.



Asiakkaat kiikuttavat dollarin kuvat silmissä Secret Stashiin  taas mitä erikoisempia keräilyesineitä ja leluja, custom made Wolverine- kynsistä, jättimäiseen Millennium Falcon- replicaan.




Tällä kaudella herrojen populaarikultttuurista aivan kaiken tietävä apuri, Robert saa enemmän ruutuaikaa. Miehen tietämys on kyllä aivan omaa luokkaansa, ja eräässä jaksossa käy ilmi, ettei Robertin tietämys ulotu vain populaarikulttuurin alueelle. Voi vain ihmetellä miestä.



Myös Stan Lee tavataan kahdessa jaksossa. Pojat kerääntyvät myyntipöydän eteen kyselemään kiperiä kysymyksiä Stanin urasta ja luomuksista.

Kaikkein kiperimmän kysymyksen esittää Brian, joka kysyy miksi hänellä on niin huono tuuri naisten suhteen.


Eräässä jaksossa asiakas halusi myydä G.I.Joe (eli Suomessa Action Forcena tunnetun figuurisarjan ja sarjakuvalehden) Display Casen vuodelta 1982 ja Cobra Night Raven- hävittäjän.




Vaikka Display case oli täytetty figuureilla, Walt ei innostunut laukusta yhtään. Häntä kiinnosti Night Raven, jonka hän osti. Muistaakseni.


Minä huusin Waltille ruudun toiselle puolelle, että unohda Night Raven ja osta salkku, niin tyylikkäältä se näytti.





Mahtaakohan ketään tietää, myytiinkö salkkua Suomessa? Onko vaikka herra Liuksella tietoa asiasta?







Walking Dead on maailmalla ilmiö ja sarjakuvan ensimmäisen numeron ensimmäisestä painoksesta maksetaan hurjia summia.



Asiakas kiikuttaa Walking Deadin kyseisen numeron pojille arvioitavaksi toiveikkaana, mutta pettyy kun kuulee, että Secret Stashin käsitys lehden markkina-arvosta ei ihan vastaa netin vastaavaa.  

Jenkeissä Comic Book Meniä esitetään AMC- kanavalla heti Walking Dead- sarjan jälkeen.





Tämä oli vain pintaraapaisu Comic Book Menin toiseen kauteen.


Sarjan toinen kausi ei ihan päässyt yllättämään niin kuin ensimmäinen, mutta niinhän käy kaikille sarjoille. Ensimmäistä kautta katsoin runsas vuosi sitten aivan täpinöissäni huudellen VAU- kommentteja.

Comic Book Men on silti parasta realityä mitä televisiossa on nähty ja toivottavasti se saadaan joskus vielä Suomeenkin.




3 kommenttia:

  1. Tämmönen sarja on mennyt täysin ohi. Eilen tuli tästä innostuttua katsottua ensimmäinen osa ja kyllähän tästä täytyy katsoa loputkin jo olemassa olevat jaksot! Kiitos vaan tästä sarjavinkistä.
    Onkin unohtunut mailata sulle kuvia giallopatsaasta muuten...

    VastaaPoista
  2. Tosi koukuttava sarja kyllä kyseessä. Toivottavasti nähdään joskus vielä kolmas kausi. Kannattaa muuten tsekata Waltin piirtämät Batmanit, Cacophony ja Widening Gyre. Aikamoista settiä.

    Oon vähän Facessa käynyt vilkuilemassa Claudio- patsaan perään, jos vaan ehdit, niin pistä mulle pari kuvaa tulemaan... Pistän kuvat blogiin näytille.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys pitkästä aikaa!

    On ollut tarkoitus ottaa yhteyksiä uuden semi-maraton-puhelun merkeissä - fiilistely olisi paikallaan :) Tuotapanoin tuosta upeasta G.I. Joe-salkusta: pistän kyllä pääni pantiksi siitä, että moista ei ole Suomessa myyty. AF-tuotteiden kannalta markkinat pysyivät suht tehokkaasti rajattuna ukkoihin - myös äijinä tunnetaan :D - ja kulkuneuvoihin. Sama juttu aikanaan Star Wars-lelujen kanssa. Jenkeissä (ja todennäköisesti jo Ruotsissa) oli vaikka minkänäköisiä salkkuja (valettu mm. Darth Vaderin ja C3PO:n muottiin) sekä kipunoita ampuvia Blastereita, mutta Suomessa figujen lisäksi taisi löytyä vain halpisvalomiekkoja.

    Palataan!

    VastaaPoista